Toimintasuunnitelma 2011

YamaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Yama rekisteröidään rekisteröidyksi yhdistykseksi vuoden aikana.


Säännölliset tapaamiset

Parillisten viikkojen keskiviikkoina pidetään teemalla varustettu kerhoilta. Teemat ovat animeen, musiikkiin, ruokaan, japanilaiseen populaarikulttuuriin tai muuhun vastaavaan liittyviä. Teeman aiheesta keskustellaan ja esitetään havainnollista materiaalia. Teema-asian jälkeen on yleistä keskustelua, opiskelua, olemista sekä video- tai lautapelejä.

Parittomien viikkojen keskiviikkoisin kokoonnutaan katsomaan animea. Katsottavat animet ovat ennakkoon porukalla päätettyjä. Pidempiä sarjoja katsottaessa jaetaan sarja useammalle katselukerralle. Katsomisen jälkeen on yleistä keskustelua, opiskelua, olemista sekä video- tai lautapelejä.

Kerhohuone siivotaan jokaisen kuukauden ensimmäinen maanantai yhdessä muiden kerhoa käyttävien järjestöjen kanssa.


Muuta toimintaa

Yama tekee yhteistyötä Kehittyvien conien Suomi ry:n ja Lahden Otakuliitto Bakanoiden kanssa Desucon-nimisen animetapahtuman järjestämiseksi. Tapahtuma järjestetään jo kolmatta kertaa ja viime vuoden tapahtuma oli yksi onnistuneimmista animehenkisistä tapahtumista Suomessa. Viime vuonna kävijöitä huimat oli 3184. Tapahtuma järjestetään Lahdessa 18-19.6. ja sinne on myynnissä 2800 lippua.

Yama on auttamassa CosplayGaalan järjestämisessä. Tapahtuma järjestetään syksyllä ja sinne odotetaan yli 300 kävijää. Cosplay on lyhennetty sanoista "costume play" ja on harrastus, jossa ihmiset pukeutuvat manga-, anime-, sarjakuva-,peli-, elokuva- tai TV-sarjahahmoksi.

Muutaman kerran vuodessa pidetään videopelitapahtuma ULTRA. Ensimmäinen tänä vuonna järjestetty ULTRA oli 14-16.1.2011 Cajsassa, ja tulossa muutama lisää. Paikalle tuodaan paljon uusia ja vanhoja pelikonsoleita. Main stagelta löytyy videotykki ja hyvä äänentoistojärjestelmä. Main stagella pelataan turnaukset ja pelejä, joita halutaan enemmän esitellä yleisölle. ULTRAssa jäsenet pääsevät pelaamaan moninpelejä ja harvinaisempia pelejä, joita ei ole Euroopan markkinoille koskaan tuotu. Tapahtumiin osallistuville tarjotaan saunomismahdollisuus.

Yamalaiset kokoontuvat muutamaan otteeseen vuoden aikana päättämään uusin sarjojen illoissa, mitä animea katsotaan anime-teemailtoina. Ensimmäinen uusien sarjojen ilta on 5.3.2011, ja se järjestettään Cajsassa.

Yaman visual novel -projektia jatketaan vuoden 2011 aikana. Visual novel -projektissa tullaan tekemään peli, mikä kuvastaa fiktiivisesti Yaman toimintaa. Projektiin kuuluu mm. piirtämistä, koodaamista, tarinan kirjoittamista, säveltämistä ja suunnittelua.

Yamalaiset järjestävät yhteismatkan Japaniin vuodenvaihteessa 2011-2012. Yaman hallitus pitää aiheesta vapaamuotoisen kokouksen 23.3.2011.

Silloin tällöin pidetään teemalla varustettuja yön yli kestäviä videotapahtumia. Jäsenistö saa ehdottaa teemailtojen sisällöstä ja ajankohdasta.

Pidemmillä lomilla järjestetään ravintolakäyntejä. Ravintolakäynnin jälkeen kokoonnutaan kerhohuoneella.

Japanilaiseen kulttuuriin liittyvistä tapahtumista Yama tiedottaa jäsenistölleen. Mahdollisuuksien mukaan niihin yritetään järjestää yhteismatkoja ja/tai tapaamisia paikanpäällä.

Mangakirjasto on hyvässä suosiossa ja sinne voi jäsenet tuoda mangaa muiden lainattavaksi. Kirjastonhoitaja pitää huolen, että lainaajat palauttavat kirjat ajallaan.

Suunnitteilla on myös kaksi juhlaa. Vuosijuhla ja juhannusjuhla. Juhannusjuhla on perinteinen grillausjuhla. Vuosijuhla pidetään syksyllä Alina-salissa. Tällä kertaa vuosijuhlassa on myös ruokatarjoilu.

Yama saunoo puolisäännöllisesti vuoden mittaan. Ainakin yksi saunailta pidetään Ida Ahlbergin saunassa.


Alajaostot

Ompelukerho jatkaa kokoontumisiaan, ja ompelukerhon käyttöön hankitaan ompelukone.

Yaman piirustuskerho on hyvin kasvavassa suosiossa. Piirustuskerhon tapaamisia järjestetään säännöllisemmin kuin viime kerralla.

Yajajaja eli Yaman japania jankkaavat jantterit jatkavat tapaamisiaan kerhoiltojen yhteydessä.

YAMA eli Yaman alkoholiin menevä alajaosto jatkaa kerhohuoneelta lähteviä baarikäyntejään.


Tiedotus ja arkistointi

Yaman wikisivut (www.yama.fi) toimivat loistavasti ja uutta käyttöä niille keksitään kokoajan lisää.

Vuoden alussa Yaman nettisivut (yama.animeunioni.org) saivat uuden ilmeen. Vuoden 2011 aikana myös niiden sisältö uusitaan. Nettisivut ja wiki integroidaan yhteen saman yama.fi-domainin alle.

Tapahtumatiedotus tehdään paitsi sähköpostilistalle ja wikiin, myös Facebookkiin ja Yaman Google-kalenteriin.

Wikin lisääntyvään suosion takia sivujen hallinta ja päivitys jaettiin sihteerin ja tiedottajan tehtäväksi.


Varainhankinta

Kevään aikana teetetään t-paitoja myytäviksi. Näitä ja jo olemassaolevia kangasmerkkejä myydään jäsenistölle kerhoilloissa ja muulle yleisölle kesän ja syksyn animetapahtumissa sekä mm. yliopiston avajaiskarnevaaleilla.

Yamalaiset tekevät työtä tapahtumissa, kuten Stockmannin Hullut Päivät.

Kerätään kolehteja saunailloissa ja tarvittaessa muissa tilaisuuksissa.